tiistai 19. toukokuuta 2009

Bisukkaneidit Valborgina saaressa


Bisukkaneitien matka Paratiisisaarellemme sujui nukkumisten merkeissä. Pienet saaristolaivurimme nukkuivat koko merimatkan niin sikeästi, ettei kuohuviinipullon korkkien poksahduksetkaan saaneet niitä pahemmin hereille.

Lillankin oli rauhallinen rantautuessamme eikä temppuillut veneen kaiteilla kuten ennen niin monesti on tapahtunut. Onneksi tytöillä on pelastusliivit. Dotti näytti Lillanin vanhoissa pelastusliiveissä vähän nuhruiselta, kun taas prinsessa loisti uudet liivit päällään että oksat pois! Sanotaan, että vaatimattomuus kaunistaa. No mene ja tiedä. Lillan kyllä ottaa kaiken irti paistatellessaan parrasvaloissa. Dotti tuntuu taas olevan taustavaikuttaja. Sopivasti tuo itseään esille, kun tarvis!

Ohittaessamme merivartioaseman kamerat tallentavat Lillanin esityksen helikopterikentällä. Sen on aina pakko päästä tekemään pari pyörähdystä asemalla. Ensin alueen toisen kameran eteen ja sitten toisen. Pikku narsisti tuo meidän Lillan. 

Tuliaisina tytöt toivat kevään ensimmäiset punkit. Ne inhottavat verta imevät ötökät ovat heränneet talven jälkeen taas kiusaamaan ihmisiä ja eläimiä.

Matka takaisin kotiin mantereelle oli myrskyisä. Onneksi tytöt ovat kunnon laivureita ja venettä ohjasi kunnon kippari!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti